Korkki
Posted by sirokko : 4 huhtikuun, 2013
Korkki alkuperäismuodossaan eli korkkitammen kuorena.
Korkkitammen pitää kasvaa parikymmentä vuotta ennen kuin se kuoritaan ensimmäisen kerran. Tämä neitsytkuori on melko kelvotonta työstää, mutta sitä voidaan käyttää murusina vaikka eristyslaattojen valmistukseen. Toinen kuorinta tehdään 9-10 vuoden kuluttua edellisestä, tätä kutsutaan ensimmäiseksi tuotannoksi, aines on vahvempaa mutta ei vielä joustavaa. Pitää odottaa vielä toiset 10 vuotta kasvuvauhdista riippuen, että saadaan kolmas ja täydellinen korkki, josta voidaan tehdä kestäviä viinipullonkorkkejakin, korkin paksuuden pitää olla silloin n. 3 cm. Puu elää noin 150 vuotta joten sille voidaan tehdä noin viitisentoista kuorintaa elinaikanaan.
Makroviikon 98 erilaisia korkkeja voi katsella täällä.
susupetal said
Kiitos, kun veit meidät korkin alkulähteille. Olen nähnyt korkkipuun, Turun tuomiokirkon puistossa kasvoi aikoinaan sellainen, en tiedä, onko sitä enää.
sirokko said
Mustion kartanon pihallakin on yksi, metsästin sitä viime kesänä. Oli vähän erilainen kuin täkäläiset kun sitä ei ollut kuorittu kai koskaan 🙂
susupetal said
Tosiaankin, nyt kun muistutit, metsästimme Lepiksen kanssa samaa puuta pari kesää sitten. En muista, löysimmekö, taisimme hukkua lumpeen kukkien katseluun.
pappilanmummo said
Kiitos tiedoista. Ihan uutta minulle. Kasvaisikohan tuollainen Suomessakin? Tavallinen tammi ainakin kasvaa meidän pihalla.
sirokko said
Korkkitammi vaatii erityiset kasvuolosuhteet, kasvaa luonnonvaraisena vain Pohjois-Afrikassa, läntisellä Välimerellä ja Portugalissa. Suomessa istutettuja löytyy ainakin Mustion kartanosta yksi, hyvin se on ainakin siellä viihtynyt.
harakka said
No, nyt voi sanoa, että on ihan taatusti korkki!Hi!
sirokko said
Aito korkki on, tosin varmaan tuota ekaa kuorta vasta.
wordsbyirma said
Kirjaimellinen vastaus!
sirokko said
🙂 Kaikin puolin.
kuvittelija said
Ahaa, siis korkkitammi. Onpas hienoa oppia aina jotain uutta. Mustion kartanossa olen käynyt mutta korkkitammea en osannut silloin etsiä. Kiitos tiedosta Sirokko.
sirokko said
Minullakin oli vaikeuksia löytää se, vaikka oli ihan näkyvällä paikalla, en heti tunnistanut kun ei ollut kuorittu 🙂 Siitä puuttui nimilappukin..
Sirpa said
Tämä olikin kiva postaus.
Hienot kuvat!
sirokko said
Kiitos, Sirpa!
Tellu T said
Mielenkiintoinen vastaus haasteeseen.
sirokko said
Piti käyttää tilaisuus hyväksi 🙂
Nikita said
Kiva tietoisku, en ole koskaan edes ajatellut mistä korkkia saadaan.
sirokko said
Eipä sitä usein tule ajateltua arkipäiväisten tavaroiden alkuperää.
Millin said
Hienot kuvat ja mielenkiintoista tietoa. Korkkipuun tiesin, mutta en miten sitä kerätään.
sirokko said
Puitten hyödyntämisen kanssa joutuu olemaan kärsivällinen, korkkipuunkin.
Http://Josefxnga.Edublogs.Org/ said
It’s a pity you don’t have a donate button! I’d most certainly donate to this
outstanding blog! I suppose for now i’ll settle for book-marking and adding your RSS feed to my Google
account. I look forward to fresh updates and will talk about this blog with my Facebook
group. Talk soon!