Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Teemana kirjan kansi 1/6

Posted by sirokko : kesäkuu 7, 2016

Nyt taitaa käydä niin, etten ehdi tekemään näitä kansia tarpeeksi, kun Suomi-loma häämöttää horisontissa. Mutta aloitetaan nyt kuitenkin mahdollisimman yksinkertaisesti. Sarjassa ’Kirjat, joita  en koskaan kirjoittanut’.

Maalasin pohjan akryylilla akvarellipaperille ja koska halusin kokeilla vieläkö osaan kirjoittaa käsivaralla (mikä ihmeen häiriötila sekin), skannasin pohjan ja tulostin useampana kappaleena, olen kuitenkin kaukaa viisas.  Ja totta maaar, ei ne pohjat edes riittäneet ja tulostimestakin alkoi värit loppua, niin on viivani tärisevää ja huteraa.  Tekstin kirjoitin valkoisella Correction Pen -kynällä, vaikka ei sillä niin tarkkaa saakaan, musta tussi kyllä näytti selkeämmältä, mutta liian raskaalta.  Vähän lisäsin värin intensiteettiä  kuvankäsittelyssä.

Kollaasit1

Teemataiteessa kesä-heinä-elokuun ajan voi käydä katselemassa kirjankansien syntyä klikkaamalla alla olevaa kuvaketta

taidetta6c

Mainokset

23 vastausta to “Teemana kirjan kansi 1/6”

  1. On kaunis kansi.Hieno runo.Kauniisti kaartaa valkoiset siiveniskut taivaalla.

  2. Onpa kaunis ja runo aivan ihana! Lisää runoja! 🙂

  3. Selma said

    Hienoa kansitaidetta ja runoilua. Tuleekohan runohaastekin. Sinitaivaan Aino sellaista aikoinaan pyörittikin ja aika usein tuli osallistuttua, vaikka en runoilla osannutkaan 😀
    Kohta pitää yrittää itekkin päästä alkuun tätä haastetta.

  4. Ihana ja raikas

  5. Armiida said

    Yksinkertaisesti kaunista. Niin sopiva kansi runokirjalle. Ja runo on hyvä, piti lukea se heti monta kertaa peräkkäin.

  6. susupetal said

    Rispekt, käsivaralla!

    Kansi todella tyylikäs, juuri runokokoelmaan sopiva. Ja tuo runo, tykkäsin. Hyvin visuaalinen.
    Kannen väritys on sinivalkoinen, taitaa loma kotimaassa olla jo mielessä. Muista ottaa villaista mukaan!!!

    • sirokko said

      Joo rispekt, ihan totta, käsin kirjoittaminen on todella jo hukkunut taito, en saa itsekään omasta käsialastani enää selvää, jpuhumattakaan viivan hallinnasta.
      Ajattelin kyllä sinistä taivasta ja valkoisia pilviä. taitaa visio tulla Suomesta, nimittäin täällä niitä pilviä ei juurikaan näe 🙂

  7. Millin said

    Upea runokirjan kansi, nimikin kuin ruono. Kaunis runo maistiaisena. Saa kirjankansia tehdä Suomessakin, kun tänne tulet ;D

  8. sari said

    Kaunis kokonaisuus, kaikki täydentävät toisiaan: kansi, nimi, runo, tekstin tyyli. Käsivarakirjoitus sopii olla väräjävän orgaaninen, liian täydellinen olisi koneella kirjoitetun näköinen. 🙂

  9. Ester said

    Kauniita molemmat, herkkiä. Mukavaa kesää sinulle Sirokko ja tervetuloa Suomeen!

  10. Ari said

    Ilmavan keveä, siniset pilvien myötä

  11. maahinen said

    Kaunis, hentoinen siivenisku ja upea runo. Hieno kokonaisuus kanneksi.

  12. tuulento said

    Siivenisku ilmassa on kuin omat muistomme, ne kulkevat vahvoina mukanamme ja kun loppumme tulee, häviävät myös muistot.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s