Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Musiikki 6 ja kollaasi

Posted by sirokko : joulukuu 16, 2015

Jaque Brel: Les vieux  Siinä vielä koko laulu alkuperäiskielellä (otin videon pois, kun se hidasti sivuni avautumista)

IMG_3863a

ja kuudes säkeistö suomeksi

Ehkä näette hänet, toisinaan näettekin, sateena ja suruna kulkemassa läpi nykyhetken
pahoitellen ettei vielä sen kauemmaksi ole päässyt ja paeten edestänne viimeisen kerran
seinäkelloa joka raksuttaa, raksuttaa, sanoo kyllä, sanoo ei
sanoo, odotan sinua
Joka raksuttaa, raksuttaa, sanoo kyllä, sanoo ei – ja meitä odottaa.

vanhuskollaasi

Tässä ovat kaikki kuusi samassa, vasemmanpuoleiset vain ovat päällekkäisiä.

Tämä oli aika rankka projekti, sillä samalla työstin omaa murhettani omista vanhemmistani.  Kun asuu liian kaukana, tuntee syyllisyyttä pelkästään siitä, ettei ole auttamassa silloin kuin pitäisi, vaikka ei sitä muuta voisi tehdäkään niin ainakin olla läsnä. Mutta sillehän ei voi mitään, elämä on. Nyt olen ollut tiiviisti läsnä ainakin henkisesti kuuden työn verran. Kiitokset Millille ja Estherille tästä mahdollisuudesta.

Ja itselleni saan kiitokseksi kauniin papukaijamerkin, kiitos!

papukaija

Advertisements

25 vastausta to “Musiikki 6 ja kollaasi”

  1. Kaunis kollaasi ja ihanat herkät värit.

  2. maahinen said

    Upea tämä viimeinenkin. Todella hieno. Kollaasi kaunis ja hieno idea laittaa nuo reunimmaiset kuvat päällekäin. Hyvin puhutteleva kollaasi.
    Teit kauniit ja erittäin hyvin laulun sanoihin sopivat työt. Upeaa 🙂 Onnittelut taidokkaasta kollaasista ja papukaijamerkistä.

  3. Vaikuttava laulu ja maalaukset siihen, kollaasissa kaikki esillä että näkee hienosti kokonaisuuden ja vielä erityisen hienosti olet ne asetelllut. Onnea papukaijamerkistä!

  4. Millin said

    Hienosti koottu kollasi, siinähän se on kuvattu koko laulun sanoma upeasti. Herkistyy sitä katsellessa ja musiikkia kuunnellessa.
    Onnittelut, suoriuduit hyvin ja papukaijamerkkin ansaitusti sait!

  5. Sisko said

    Huolen keskellä jaksoit tämän haasteen loppuun. Hienot kuvat ja herkät, kaunis kollaasi ja musiikki. Onnittelut ja myös papukaijamerkistä!

  6. susupetal said

    Huoli vanhemmista, kun on kaukana poissa, tekee kipeää. Onneksi on taide, jossa voi työstää tunteitaan, antaa itselleen myös armoa.
    Herkkä, koskettava prosessi tämän laulun kuvitus. Meille muille myös.

  7. Liplatus said

    Kauniita ja herkkiä töitä.
    Onnea tehdystä työstä!

    Hyvin koskettava on ollut Minulle tämä projektisi. Niin ajankohtaista…
    Hienoa että nostit esille musiikilla ja töilläsi ikäihmiset.

  8. sini said

    Jotenkin lämmittää minun, uskon että muidenkin haasteeseen osallistuneiden mieltä, että jaoit meille nämä kuvat ja tunteesi niitten takana!

  9. Selma said

    Väritys näissä töissäsi on järisyttävän hieno ja kuvastaa tunnelmaa ja mielialaa täydellisesti. Aina ei ylety kättä ojentamaan ja auttamaan, vaikka haluja onkin. Elämän haikeita tosiasioita.
    Onnittelut kollaasista ja papukaijasta kuitenkin.

    • sirokko said

      Kiitos Selma, olet vielä jaksanut käydä kommentoimassa jokaisen työn erikseenkin ajatuksella! Kiva, että murheitteni työstäminen on puhutellut muitakin, ja kiva että on tällainen kanava, jonka kautta tunteitaan purkaa.

  10. pappilanmummo said

    Olin lokakuussa Sisiliassa ja vasta siellä tajusin, mitä sirokko-sana tarkoittaa. Kun sen kuulin muistelin sinua ja blogiasi

    • Sirokko said

      Siellä taisi vähän tuulla etelästä päin, toivottavasti ei hiekan kera 🙂 Minulle tulee sirokosta aina mieleen sokerikon tapainen hienosokerille tarkoitettu sirotteluastia 🙂

  11. BLOGitse said

    Herkkä, tyylikäs ja upean tekstuurinen kokoelma upeita kuvia!
    Mukavaa joulun aikaa ja taikaa!!!

  12. UUna said

    Kyllä sen huomaa, että tämän sarjan olet tehnyt sydämestäsi. Vaikuttava ja todella hieno kokonaisuus.

  13. harakka said

    Niin koskettava olikin sarjasi!
    Ja niin hieno on kollaasi töistäsi.
    Jään vain katsomaan töitäsi toistamiseen ja lukemaan sanoja.
    SE on kipeä asia, kun joutuu olemaan kaukana vanhemmistaan, eikä voi heitä autella..olet antanut tähän kaikkesi, sydämesi!
    Kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s