Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Musiikki 1/6

Posted by sirokko : joulukuu 3, 2015

vieux3

Vanhukset ei enää puhu, tai jos niin joskus vain vaivihkaa silmillään, jopa rikkaina he ovat köyhiä, heillä ei ole enää haaveita,
ja on vain yksi sydän kahdelle.
Heidän luonaan tuoksuu timjami, puhtaus, lavanteli, ja vanhanajan sanat.  Vaikka asuttaisiin Pariisissa, asutaan kaikki maalla ,
kun liian kauan eletään.

Teemakuun aiheena joulukuussa on musiikki, löytää sopiva laulu ja tehdä siitä kuusi kuvaa.  Vaikka onkin joulukuu, ei joulu ole täällä mitenkään läsnä enkä osaa siihen mitenkään virittäytyä. Niinpä valitsin aiheen sen mukaan, mikä tällä hetkellä eniten mielessäni pyörii, nimittäin vanhukset. Laulu on Jaques Brelin Les Vieux eli juurikin Vanhukset nimeltään, klikkaamalla voit kuunnella sitä taustalla (live vuodelta 1966). Breliähän ei koskaan voi kuunnella liikaa 🙂

Laulua ei ole suomennettu, joten käänsin sen sanoman itse kuvan alle, tarinathan ovat Brelin lauluissa ne tärkeimmät. Haastava  aihe itselleni piirtää tästä kuvia, en yhtään tiedä mitä tuleman pitää,  mutta sitä tehdään mitä sydän sanoo, tuli mitä tuli.  Nyt kuunnellessani piirtelin lyijykynällä ja myöhemmin lisäsin vesivärin päälle.

 

 

Advertisements

19 vastausta to “Musiikki 1/6”

  1. Upea maalaus! Laulu outo joten llisään kuuntelulistalleni. Tässä haasteessa onkin juuri se hienoa että tulee mitä tulee. Sama se täällä ,hyvä ettei syreeni kuki, kun taas niin lämmintä, vähän oli luntakin jo mutta suli pois. Meillä joulu kyllä näkyy ja kuuluu, antaa valoa harmauteen.

    • sirokko said

      Joulun pitääkin näkyä ja kuulua, mistä se tunnelma muuten syntyisi, sitä ei noin vain voi sytyttää halutessaan.
      Tämä laulu ei ole Brelin lauluista se tunnetuin, mutta tällä hetkellä kun on huoli vanhemmista niin sopii hyvin tunnelmaan.

  2. maahinen said

    Kaunis työ, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. On sääli, että vanhukset jäävät nykymaailmassa syrjään, ainakin Suomessa.
    Meillä ei arvosteta vanhuutta vaan piilotetaan se. Siinä ei ole muka mitään tavoiteltavaa tai mielenkiintoista. Surullista.
    Kappale on myös omaperäinen, mutta kaunis.

    • sirokko said

      En tiedä pääseekö Brelin lauluihin oikein sisään, jos ei ymmärrä niitä alkuperäisinä, mutta sanoma on kuitenkin sama käännettynäkin. Vanhusten hoito on tosi huonossa jamassa Suomessa, sääliksi käy. Täällä laki määrää lapset huolehtimaan vanhemmistaan, ei sekään aina ole helppoa.

  3. Millin said

    En osaa sanoa mikä on koskettavinta maalauksesi, sanat vai musiikki, syvällisiä ajatuksia herättävä alku sarjallesi. Kiva kun tulee hyvin erilaista musiikkia, tästä tulee vielä mielenkiintoinen teemakuu.

    • sirokko said

      No toivottavasti kaikki yhdessä koskettavat. Taitaa tulla aika synkkä joulukuu minun kuviini, tytär jo sanoikin, että aikomukseni näyttää olevan aiheuttaa yleinen masennustila näin ahdistavilla kuvilla 🙂

  4. lepis said

    Suloinen kokonaisuus! Sanoma on myös äärettömän tärkeä.

  5. En ole biisiä kuullutkaan, mutta työsi on kaunis, hauras ja vanhusta rakastava, todella koskettava työ.

  6. susupetal said

    Brel ja ranskan kieli…voiko ihanampaa yhdistelmää ollakaan! Voi eli kun siihen liittää yhidstelmään sinun kuvasi, kaunis ihminen, surua silmissä, herkät huulet.

  7. UUna said

    Oo, mikä laulu ja tulkinta ja sitten maalauksesi. Todella vaikuttava. Odotan jatkoa mielenkiinnolla.

  8. Liplatus said

    Surun katse kauniissa työssä.
    Hyvin on koskettavat sanat musiikissa, ajatuksia herättävät.

  9. Aina said

    Paljon maailmaa nähnyt, viisas katse.

  10. Selma said

    Aikamoisen aiheen otit, mutta eihän vanhuudellekaan mitään voi. Hienoa tulkintaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s