Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Inspis 8 & 9

Posted by sirokko : kesäkuu 22, 2015

Youtubessa osui eteen video kuumaliimataiteesta. Tottakai piti heti kokeilla sitäkin. Koska minun tekeleilläni ei yleensä ole mitään vastiketta siihen alkuperäiseen ihmeeseen, niin katsokaa tästä linkistä miten sen kuuluisi sujua, jos meinaan ette ole ennen kokeilleet.  Hommaan ei siis tarvita (hyvän) kuumaliimapistoolin lisäksi kuin akryyliväriä ja mustaa kengänkiilloketta.

Inspis 8. Ensin kokeilin ruiskia liimaa vanhan sottapaperin päälle.  Meiltä ei tietenkään löytynyt mustaa kengänkiilloketta, joten kastelin paperin ja valutin kiinanmustetta päälle. Kiva suttu.

IMG_2708

Inspis 9. Kävin ostamassa sitä kiilloketta ja kokeilin piirrellä kukkasia….

IMG_2720

Ei se ihan näinkään mennyt…. kiilloke pitää pyyhkiä pois ennen kuin se ehtii kuivua. Ainakin meidän Bufalo Express Care & Shine kuivui pysyvästi kiinni kuin lakka ikään.

IMG_2718

Tässäkin tein väärinpäin, maalasin pohjan punaiseksi ennen liimaa vaikka piti vasta liiman jälkeen. Mustatkin piti pyyhkiä pois kostealla, mutta punaiset kukat punaisella pohjalla.. haloo! Kuitenkin oli pakkomielle punaisiin kukkiin, joten lisäsin vähän väriä, että edes jotenkin näkyisivät.
Piti vielä kokeilla paremmalla onnella, mutta aika loppui kesken. Palaan kyllä kokeilemaan tätä vielä joskus, ihan mukava tekniikka.

papukaijaideaNyt olen kuitenkin ansainnut jo Millinin upean papukaijan, kiitos Millin!
Kollaasi vielä puuttuu, mutta sen teen jahka ehdin.

Nyt lähden katselemaan matkalaukkujani ja viikonloppuna olenkin jo Suomessa toipumassa täkäläisistä helteistä.

… vähän kuvankäsittelyä ja…

IMG_2714b

 

 

 

Advertisements

22 vastausta to “Inspis 8 & 9”

  1. Jälleen kiva idea ja upeaa jälkeä syntyi ainakin minun silmääni! Ylin kuva Venetsian naamiaisista ja alimmat takkahuoneen seinälle,siellä lämmössä kiva näitä ihailla! Onnea papukaijamerkistä olet sen ansainnut ja mukavaa kesää Suomeen!! 🙂

    • sirokko said

      Kiitos Esther! Kokeilin tätä aika pienille paperipaloille, mutta tekniikka on monikäyttöinen, tuli heti mieleen että voisi myös tehdä kirjan kansia tai päällystää laatikoita. Kiilloke antaa tosi kivan satiinisen pinnan, joka ei kyllä näissä kuvissa näy.

  2. Armiida said

    Eipä olisi juolahtanut mieleeni tuokaan tekniikka. Taidan olla aika kaavoihini kangistunut, kun pitäydyn näissä tutuissa turvallisissa vain.
    Aika kivaa jälkeä tulee tuon liiman avulla sinun käsissäsi. Varsinkin nuo kasvot ovat hyvin kiinnostavat.

    • sirokko said

      Uusi juttu oli minullekin. Sitä kun ei pyri täydellisyyteen niin tohtii kokeilla kaikenlaista. Pitää vaan perehtyä vähän paremmin asiaan, tykkään niistä mahdollisuuksista mitä tämäkin tekniikka antaa.

  3. susupetal said

    Jännä tekniikka tämäkin, nostan hattua, kun teemalaiset jaksavat kokeilla kaikenlaista uutta.
    Vahvoja värejä, tuo kasvokuva vetoaa minuun.

  4. Mielenkiintoinen tekniikka. Kauniita ovat kaikki .Onnea papukaijamerkistä:-)

  5. Millin said

    Mielenkiintoinen tekniikka, pidän kukkasistasi, varsinkin toinen työsi viehättää. Onnittelut papukaijamerkistä!

    ps. Pakkaa mukaan vähän sitä hellättäkin, muuten sinun tulee täällä kylmä. Ja jos ylimääräistä tulee mukaan, niin minulle kyllä kelpaa ;D

    • sirokko said

      Tämä oli helppo tekniikka, mutta näköjään senkin voi tehdä väärin 🙂 Kiva lisä vaikka mihin.
      Täältä kyllä riittää lämpöä jaettavaksi, pitääpä pakata mukaan, kevyempi kantaa kuin ne villapaidat.

  6. harakka said

    Tämä olikin tosi mielenkiintoinen tekniikka ja pitääkkin tätä kokeilla ihan hetikin, kun ehtii!
    Ja työstäsi tulikin todella hieno, tykkään siittä tosi paljon,ihana punainen väri!

  7. UUna said

    Jännää, taiteellista jälkeä syntyi! Tosi mielenkiintoista, täytyy kokeilla. Kiire tässä tuleekin, kun on vielä monta tekemättä, muutama tosin tehty, mutta blogiin laittamatta, kun nuo reissut sekoittavat suunnitelmia. Nyt hetken kotona, reissaa sinä vaihteeksi ja tuo se kesä tullessasi.

  8. Liplatus said

    Ihailen Sinun ja toistenkin inspisläisten luovuuttasi, kaikkeja tekniikoita hoksaatte.
    Nämä on dramaattisia, vahvoja töitä. Kaksi keskimmäistä ovat lemppareitani.

  9. Selma said

    Aina vaan paranee tämä teknikkalajisi 🙂 Ihania töitä sillä on kyllä syntynyt 🙂
    Tervetuloa tänne sadepilvee, siis Suomeen, kastut kunnolla ja hiekanpölyt viruu pois 🙂

    • sirokko said

      Netistä löytyy vaikka mitä tekniikkaa, vasta nyt minäkin olen ruvennut kokeilemaan Teemataiteen innostamana.
      Voi kuule, varmasti helle seuraa minua siivellä sinne asti, ensi viikolla hikoilette jo tekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s