Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Elämäni matkalaukku

Posted by sirokko : maaliskuu 13, 2013

Se on SatuSiveltimen haaste tällä viikolla. Tiedän, että tähän tulee valtavan upeita taideteoksia. Hienoja visioita näin itsekin, mutta en osaa niitä toteuttaa. Niinpä en nyt yritäkään, menen hätäisesti siitä, mistä aita on  poikki, se taitaa olla muutenkin mottona elämässäni. Huh, tämä kyllä meni jo vähän överiksi..

laukku

Tärkeintä onkin laukkuni sisältö. Sinne on kutistettu kaikki rakkaat läheiseni, paljon lämpimiä muistoja, ja se kupruilee ilon ja naurun hetkiä.  Silloin tällöin pujahdan laukkuun itsekin, kutittelemme toinen toisiamme ja kikattelemme hysteerisesti pimeässä. Tarraudumme pelosta vapisten toisiimme, kun joku kertoo kauhutarinaa, itkemme kun sattuu. Lähellä on hyvä.

Ja nyt kun olen sen piirtänyt, huomaan, että laukkuni on aika suljettu tila, jonne kuka tahansa ei näekään, mutta se ei ole koskaan lukossa ja vetoketjukin aukeaa vähällä vaivalla. Ja jos matkan melskeissä  muutama muisto karkaa, niin ei hätää, uusia tulee tilalle.
Koska olen kiertolainen ja laukku on matkalaukku, se pyörii mukanani minne ikinä menenkin.

IMG_3289-001

Minä menossa minne ikinä.

Advertisements

17 vastausta to “Elämäni matkalaukku”

  1. tuulento said

    Näyttää siltä, että kotisi on matka!

  2. TeeTee said

    Sinulla onkin suuri matkalaukku. Sinne mahtuvat kaikki läheisesikin. Minä tungin sinne vain koirani! 😉

  3. harakka said

    Voi, kun olikin hauska matkalaukku ja tavarat siellä!
    Sinne mahtui sun koko porukkasi ja naurua sieltä ei puutu.
    Hyvä yhteisolo siellä laukussa olijoilla varmasti onkin.
    Oli tosi hieno sun haastevastauksesi!

  4. Uuna said

    Ihana iloinen matkalaukku! Tosi hauskasti toteutettu! Mitä sitä miettimään, parhaimmat työt tulevat, kun ovat tullakseen. Näistä pidän kovasti. Tosi ilmeikkäitä ja hieno idea 🙂

  5. No niin, ei sanaakaan siitä mistä aita on poikki vaan koko porukka on mukana ja yhdessä.. Ja tunnelmat vaihtuvat, kuten matkalla aina. Tuo alin piirus suorastaan kaappaa mukaansa..

    • sirokko said

      Heh, en kyllä mitenkään voi olla tuloksesta ylpeä, mutta haasteeseen on vastattu ja ajatus on todellinen. Sitä räpeltäessä oli jopa hauskaa. Olen tullut vaiheeseen, jossa mikään ei ole tärkeämpää kuin läheiset ihmiset, kaiken muun voi ostaa jos tarvii.

  6. Perhotar said

    Hihhii…tarttuvaa on tuo laukkusi kikatus, Hyvä, että laukkusi on avoin, että sinne mahtuu vielä paljon elämää 🙂 Tuon laukun kanssa voit matkata kyllä minne ikinä !

  7. Aina said

    Hieno idea ja kaikki tarpeellinen mukana. Hauskasti toteutettu ”maailma”.

  8. lepis said

    Upea ’Elämän matkalaukku’, täynnä iloa ja naurua! Ihanasti kuvitettu.

  9. pike said

    Kiva toteutus ja laukun sisällöstähän ammentaa kaiken mitä matkalla tarvitaan, tärkeitä juttuja!

  10. Millin said

    Matkalaukkuusi mahtuikin koko iloinen elämäsi! Ihanat kuvat piirsit 🙂

  11. sirokko said

    Kiitokset Aina, Lepis, Pike ja Millin. Toteutus ei kyllä seurannut ideaani, mutta tärkein siinä näkyy. Laukkumallikin on aika joustava 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s