Sirokon silmässä

kuvittelua kaikenlaista

Pallo

Posted by sirokko : huhtikuu 12, 2012

Makroviikon 54  ja Teemaextran aiheena tällä viikolla PALLO.

Palloja, sanakirjan  mukaan pallonmuotoisia pelivälineitä, ovat myös nämä pikkupojille mieluisat lasikuulat.
Kuulapelit ovat täällä edelleenkin suosittuja, itse en muista Suomessa näitä niinkään harrastetun, edes ennen tietokoneaikaa.

Advertisements

17 vastausta to “Pallo”

  1. Näitä käytettiin meillä siinä yhdessä pelissä, jossa on pieniä nauloja aidatulla laudalla. Kuulat pyörivät pisteytettyihin lokeroihin. En nyt muista pelin nimeä. En muista, että lapsenakaan näillä olisimme pelanneet maassa. Kuitenkin minulla on samanlaisia kuulia pussillinen ja aioinkin ensin kuvata niitä, mutta muutin mieleni.
    Jännittävän näköinen tuo eka kuva.

  2. Mimi said

    Minulla oli myös tuollaisia kuulia lapsena, mutta en muista yhtään peliä, jossa niitä olisi käytetty. Kai ne oli vain koristeena…

    • sirokko said

      Täällä niillä pelattiin ahkeraan kuoppaan pudotusta ja mitä lie muitakin versioita, joissa toisen kuulia voitettiin tai omia hävittiin, nuokin on tyttären voittosaaliista peruja.

  3. sirpa said

    Kauniit värikkäät kuulat! Tuo makro sinisestä kuulasta on hauskannäköinen.
    Se lautapeli oli Fortuna, siinä oli pinet metallikuulat.

  4. Lasikuulat on ihania!!! Itselläkin on, vaan ei noin kauniin värisinä.

    • sirokko said

      Minustakin ovat kauniita, varsikin nuo missä on sisällä erivärisiä muotoja. Näillä on kyllä pelattu niin paljon, että osa on aika kolhiintunut..

  5. Lasikuulat auringossa kimaltavat monin värein ja heijastuksin

  6. Pakkala said

    Ensimmäinen kuva on hieno!

  7. Oi miten ihana toi eka kuva, väri on upea. Sulla onkin hieno kokoelma kuulia. Mä haluun kanssa nyt lisää. 😉

  8. Näitä pyöri meidänkin lattioilla kun pojat olivat vielä kotona. Kauniita kaikki.

  9. Tellu T said

    Upeita värejä.

  10. Matkatar said

    Ihania palloja!

  11. hheidi said

    oi näitä löytyy minultakin hirmunen määrä! kivoja ^^

  12. Mieheni leikkileluja, kulkivat taskussa, ja kilpailu oli jokapäiväistä koulun pihalla ja leikkipaikoilla. Värivalikoima loputon! Kivasti nappasit aiheen ja kuvasi!

  13. sirokko said

    Kiitoksia kaikille kommenteista. Näitä sitten löytyykin melkein jokaisen kodista, mutta harvat ovat niillä oikein pelanneet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s